Sekarotuisten kasvatus - oikein vai väärin?

Pyysin tuossa edellisessä postauksessa teiltä postausideoita ja päätin toteuttaa nyt saman tien yhden: mielipiteeni sekarotuisten kasvatuksesta. 

Todella useasti sekarotuisten kasvatus mielletään pentutehtailuksi. Nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Myös rotukoiria voi tehtailla ja vastaavasti sekarotuisen pentueen voi kasvattaa vastuullisesti. Itse en ole selkeästi sekarotuisten kasvattamista vastaan tai sen puolella, mutta mielestäni ei ole väärin teettää yksittäinen ja harkittu sekarotuinen pentue. Niin puhdas- kuin sekarotuisen pentueen teettämiselle on aina oltava jokin syy, esimerkiksi hyvän ja terveen rakenteen ja hyvän luonteen periyttäminen.

Sekarotuisten kasvattamisessa on kuitenkin epäkohtia, jotka voidaan usein välttää rotukoirien kasvatuksessa. Rotukoirilla on yleensä suku melko hyvin tiedossa. Monilla sekarotuisilla näin ei ole. Tästä johtuen puhdasrotuisen koiran perinnölliset sairaudet ja muut ongelmat ovat helpommin ennustettavissa ja näin ollen vältettävissä kuin sekarotuisen koiran.

Monesti kuulee sanottavan, että sekarotuiset ovat rotukoiria terveempiä. Tämä pitää varmasti monessa kohdin paikkansa, mutta voi myös käydä niin, että sekarotuinen saa rotujensa perinnölliset sairaudet. Jos sekarotuinen on sairaiden rotujen risteytys (esim. rotujen, joilla on hengitysvaikeuksia tai muita rakenteellisia terveysongelmia), on selvää, ettei se ole terveempi kuin rotukoira, joka on perusterve.

Sekarotuisia kasvatettaessa yksi ongelma on se, että kuka tahansa voi sanoa olevansa kasvattaja. Siihen ei vaadita mitään näyttöä. Rotukoirien kasvattajalla on vastuuta (kasvattajasitoumus), mutta sellaista ei ole sekarotuisten kasvattajalla. Eläinsuojelulaki voi puuttua touhuun, jos merkittävää vastuuttomuutta havaitaan, mutta ei se välttämättä "kasvattamista" lopeta. 

Kuva: http://z4.invisionfree.com/karvaturrit/ar/t13792.htm

Sekarotuisten kasvattamista vierastetaan eivätkä monet usko, että sekarotuisia kasvattava henkilö ei välttämättä ole pentutehtailija. Sekarotuisten kasvattaminen on ymmärtääkseni melko uusi ilmiö, mikä varmasti osaltaan aiheuttaa tämän oudoksunnan. Pentutehtailijoiden lisäksi on onneksi myös vastuullisia sekarotuisten kasvattajia, jotka tutkituttavat koiransa ennen pennuttamista ja teettävät vain harkittuja pentueita ilman, että tarkoituksena on vain saada mahdollisimman paljon tuottoa pennuista. Näin ollen koirien järkevä ja vastuullinen kasvattaminen ei katso sitä, ovatko kasvatettavina sekarotuiset vai rotukoirat. Molempien kasvattaminen on oikein, jos kasvattaja toimii vastuullisesti, ja väärin, jos kyseessä on vastuuton kasvattaja tai pentuja auton peräkontista myyvä pentutehtailija.

Asiaa jalostuksesta ja sen överiksi menemisestä

Vähän painavampaa asiaa tänään. Aion puhua koirien jalostuksesta ja siitä, milloin se on mennyt liian pitkälle.

Jalostus on mielestäni hyväksi silloin, kun se vie rotua eteenpäin ja terveempään suuntaan. Kun syntyvillä pennuilla on hyvä olla eivätkä ne ole syntymästään saakka sairaita vain ylijalostuksen vuoksi. Jalostus menee oikeaan suuntaan silloin, kun kasvattajien toimintaa ohjaavat koirien terveys ja hyvä luonne.Valitettavan monille koirissa tärkeintä on kuitenkin se ulkonäkö.

Sairaan rodunkin kasvattaja menee oikeaan suuntaan, jos hän pyrkii viemään rotua terveempään suuntaan ja käyttää jalostuksessa vain mahdollisimman terveitä rodun edustajia. Vastaavasti suhteellisen terveen rodun kasvattaja alkaa vajota alaspäin siinä vaiheessa, kun hän keskittyy vain kasvattiensa ulkonäköön. Vähitellen terveestäkin rodusta voi tulla sairas. 

Jalostus on mennyt siihen, että monilla roduilla on todella liioiteltuja ulkoisia piirteitä. Turkki, joka on niin pitkä, että se laahaa maata. Niin lyhyt kuono, että koiran on vaikea hengittää. Suhteettoman lyhyet jalat, minkä vuoksi koiralle tulee usein selkäongelmia. Niin pieni kallo, etteivät koiran aivot meinaa mahtua sen sisään. Ja näiden ongelmien sanotaan vain kuuluvan rotuun.

Englanninbulldoggi noin 100 vuotta sitten - Englanninbulldoggi nykyään

Hyvänä esimerkkinä ylijalostetusta rodusta on englanninbulldoggi, joka on ehkä sairain kaikista roduista. Englanninbulldoggeilla on ahtaat sieraimet ja niillä on todella paljon hengitysvaikeuksia. Niiden henkitorven läpimitta on yleensä 0,3-0,6 cm. Vastaavan kokoisella terveellä koiralla henkitorven läpimitta on yli 1,2 cm. Jalostuksessa käytetään koiria, joilla on selviä terveysongelmia eivätkä useat englanninbulldoggit pysty edes lisääntymään luonnollisesti. Miltäs kuulostaa? Tuskin kovin mukavalta. Samaan sairaiden rotujen kategoriaan kuuluvat esim. ranskanbulldoggi, cavalier kingcharlesinspanieli ja mopsi. 

Totuus on se, että ihmiset ovat pinnallisia. Joillekin koiran ulkonäkö ja näyttelymenestys ovat kaikki kaikessa, ei väliä onko koiralla E-lonkat tai pahoja hengitysvaikeuksia. Näitä sairaita koiria pennutetaan ja ihmiset ostavat pentuja, niiden ongelmathan "kuuluvat vain rotuun". En ymmärrä, miten joku voi pitää esim. koiran röhisevää hengitystä söpönä ja hauskana. Eikö ihmiset näe, että koira kärsii? Monet myös perustelevat sairaan rodun edustajan ottamista sillä, että niillä on mukava luonne ja ne ovat rauhallisia. Kyllähän esim. englanninbulldoggi on rauhallinen, sillä se ei vain pysty/jaksa liikkua. 

Usein sanotaan, että näyttelyt ovat sysänneet liikkeelle tämän jalostuksen överiksi menemisen. Tässä väitteessä on perää, sillä monet kasvattajat haluavat käyttää jalostukseen koiraa, joka on menestynyt näyttelyissä. Etenkin, jos kasvattaja on sellainen, joka kiinnittää kasvateissaan huomiota enemmän ulkonäköön kuin terveyteen ja luonteeseen. Tervettä ja hyväluonteista koiraa ei oteta jalostuskäyttöön, jos se ei ulkonäöltään vastaa rodunomaista yksilöä. Rodunomaisella ulkonäöllä on toki merkitystä, mutta mielestäni enemmän painoarvoa pitäisi olla koiran luonteella ja terveydellä, kuin sillä, onko sen häntä juuri oikeassa asennossa tai onko sillä yksi valkoinen laikku liikaa.

Jos rotu ei kuulu PEVISAan (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma), monia jalostukseen käytettäviä koiria ei edes tutkita. Kennelliiton jalostustietojärjestelmän esimerkkinä aiemmin käytetyn englanninbulldoggin lonkkaniveltilasto on karua luettavaa. Vuonna 2010 syntyneitä englanninbulldoggeja on tilaston mukaan 272, joista vain 4% on lonkkakuvattu. Näistä kuvatuista koirista 36%:lla on D-lonkat ja 64%:lla E-lonkat. Järkyttävää, eikö? Silti näitä sairaita ja tutkimattomia koiria käytetään jalostukseen. Seuraavana vuonna syntyi 283 englanninbulldoggia. Tällainen kasvatus on mielestäni todella vastuutonta ja antaa kasvattajista sellaisen kuvan, että havitellaan vain rahaa, mainetta ja kunniaa.

Myös koiran ostajalla on vastuuta. Se, tuijottaako ostaja terveys- tai luonnetestituloksia vai tittelirivistöjä, merkitsee paljon. Kasvattajan ja pentueen valinnalla ostaja osoittaa, mitä piirteitä hän arvostaa pentueen vanhemmissa. Onko tärkeintä koiran terveys ja hyvinvointi vai näyttelymenestys. Näin myös ostajat vaikuttavat paljon jalostukseen ja siihen millaisilla koirilla pentuja teetetään.

Vastuullinen kasvattaja pyrkii viemään rotua eteenpäin, oli kyse sitten perusterveen tai sairaan rodun kasvattajasta, ja käyttää jalostuksessa mahdollisimman terveitä yksilöitä sekä teettää jalostukseen käytettävillä koirilla terveystutkimukset. Jokaisen pennunostajan tulisi tutkia pentueen vanhempien terveystulokset ja jättää ottamatta pentua tutkimattomista vanhemmista. Viimeistään siinä vaiheessa hälytyskellojen pitäisi soida, jos pentujen emä ei ole pystynyt synnyttämään luonnollisesti. Koirien ei pitäisi kärsiä ihmisten ahneuden ja pinnallisuuden vuoksi.