Mä ostin pari viikkoa sitten naksuttimen ja ollaan nyt alettu sen avulla treenaamaan. Usva on ehdollistunut naksulle tosi hyvin ja tajusi nopeasti sen idean. Ollaan naksun avulla jatkettu sivulletuloharjoituksia, perusasento kun on meillä vielä ihan kesken. Treeniä ollaan tehty niin, että jätän Usvan istumaan/seisomaan/makaamaan ja kävelen itse yhden tai kaksi askelta eteenpäin niin, että koira jää mun taakse. Sieltä sitten kutsun sen sivulle. Tänään suurin osa sivulletuloista oli onnistuneita, pikkunen teki tosi hyvin :) Pikkuhiljaa lisätään vaikeutta ja aletaan harjoitella sivulletuloa eri suunnista kunhan Usva tajuaa ihan kunnolla perusidean.
Usva on myös oppinut naksun avulla uuden tempun, merkin kiertämisen. Merkkinä tosin oli kartion sijasta kahvakuula :D Sen opetin niin, että näytin ensin muutaman kerran kädellä mihin suuntaan haluan Usvan menevän. Sitten kun Usva itse hakeutui haluttuun suuntaan, naksautin ja heitin namin siihen suuntaan mihin liikkeen kuuluisi jatkua. Usva tajusi melko nopeasti, mitä haluan sen tekevän ja nyt osaa jo kiertää merkin kokonaan :)
Käytättekö te sheippaamista/naksuttamista kouluttamisessa?