torstai 22. tammikuuta 2015

2 x 10 faktaa

Nyt on aika jatkaa toivepostausten tekemistä, vuorossa siis 10 faktaa sekä minusta että Usvasta :)

USVA

1. Usva rakastaa lumipallojen perässä juoksemista ja lumessa riehumista.
2. Usva ei pelkää lähes mitään muuta kuin isoja koiria.
3. Usvan lempiherkkua on jauheliha.
4. Usva ei ole koskaan tuhonnut muuta kuin yhden kuulokkeiden johdon.
5. Usva on aamu-uninen ja haluaisi usein arkiaamuina jäädä vain nukkumaan, kun pitäisi lähteä ulos.
6. Usva on nopea oppimaan ja helposti motivoitavissa leluilla ja etenkin nameilla.
7. Usva on hieman alikorkuinen, tällä hetkellä korkeus on noin 33 cm.
8. Usva on ensimmäinen oma koirani.
9. Usva on pentueensa ainoa tricolour.
10. Usva on tosi kova pusuttelemaan :)

LOTTA

1. Opiskelen lukiossa viimeistä vuotta.
2. Olen harrastanut useamman vuoden ratsastusta, mutta lopetin sen 8. luokalla.
3. Olen hieman varusteharrastaja koiratouhussa ja rakastan ostaa uusia koiratavaroita.
4. Olen ala-asteelta lähtien hoitanut tuttujen ja naapureiden koiria lukion alkamiseen asti, rotuina ovat olleen mm. saksanpaimenkoira, cockerspanieli, novascotiannoutaja, phalene, papillon, suomenlapinkoira ja erilaiset sekarotuiset.
5. Olen erittäin kiinnostunut harrastamaan tokoa ja agilityä.
6. Tykkään valokuvaamisesta.
7. Inhoan pinaattikeittoa.
8. Olen luonteeltani sosiaalinen, iloinen ja tulen toimeen lähes kaikkien kanssa, uusien ihmisten kanssa olen aluksi vähän ujo.
9. Olen käynyt Suomen lisäksi vain kahdessa maassa.
10. Rakastan koiria!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)